Metsälajiston säilyttäminen vaatii toimenpiteitä

Vuonna 2007 suomen metsistä oli suojeltu 3.2% (joidenkin arvioiden mukaan 3,6%). Samaan aikaan metsien ikärakenteiden muutokset, lahoavan puun koko ajan pienenevä määrä, metsien puulajisuhteiden muutokset sekä metsänhoidolliset toimenpiteet olivat uhanalaisuuden syynä yli kymmenelle selkärankaiselle ja vajaalle 300:lle selkärangattomalle eläimelle sekä monille putkilokasveille ja sienille. Metsät ovat vuonna 2000 tehdyn uhanalaisuuarvioinnin mukaan pääasiallinen elinympäristö 37 %:lle uhanalaisista lajeista

Vuonna 2006 on arvioitu METSO-prosessin vaikutuksia sekä esitetty tulevia toimenpiteitä, jotta suomen metsälajistoa saataisiin suojeltua mahdollisimman tehokkaasti käytettävissä olevalla rahalla. Loppupäätelmä on se, että lajiston ja monien luontotyyppien suojelulla alkaa jo olla kiire (huom. kolme vuotta sitten). Jotta vahinkoa saataisiin minimoitua, tulisi noudattaa seuraavaa reseptiä:

• lisätä suojelua
• kohdentaa varoja suunnitellusti ja tarkoituksenmukaisesti
• laajentaa suojeluohjelmaa koskemaan koko maata ja kaikkia omistajaryhmiä
• ohjelman tulisi perustua vapaaehtoisuuteen ja yhteiskunnalliseen hyväksyttävyyteen sekä joustavaan keinovalikoimaan (esim. väliaikaiset aluevuokraukset ja pysyvä suojelu)
• tarvitaan yhteistyötä ja tiedonvälitystä
• rahaa tarvitaan tietysti jokatapauksessa lisää

Olin eilen seminaarissa, jossa soveltavan ekologian professori Mikko Mönkkönen(Jyväskylän yliopisto) oli tehnyt laskelmia kustannustehokkuudesta ja lopputulemana on se, että pitkällä aikavälillä (noin 100 vuotta) kaikkein kalleimmaksi vaihtoehdoksi tulee alueiden vuokraus ja paras ratkaisu on sellainen, jossa yhdistetään tuota väliaikaista vuokrausta väliaikaisiin elinympäristötyyppeihin kuten metsäpaloalueet ja pidemmän aikavälin vaativia kehittyviä luontotyyppejä lunastetaan pysyvästi. Tämänkinhän voi tehdä pienemmissä erissä, mutta kuitenkin siten, että pidemmän aikavälin tavoitteena on luoda yhtenäisiä alueita.

Luonnonsuojelualueiden ja lajiston seurannassa tulisi käyttää Suomessa olevaa huipputason biologista osaamista ja luonnosuojelualueita tulisi tarkastella osana laajempaa suojeluverkkoa ja niitä ympäröivää muuta ympäristöä sekä yhteiskuntaa. 3,2%suojeluasteesta voi päätellä, että pelkästään nykyisiin suojelualueisiin keskittyminen ei riitä, vaan metsänhoidollisia toimenpiteitä tulee kehittää siihen suuntaan, että Suomen lajistolla on mahdollisuutta selvitä muuallakin kuin tiukasti suojelluilla metsäalueilla.

Vuonna 2010 tulee seuraava Suomen uhanalaisuusarviointi-raportti (tai kohtalaisen paksu opushan se todennäköisesti tulee olemaan) ja sitä ennen jo olisi syytä taas herätellä keskustelua siitä, että asioille olisi syytä tehdä jotain ja pian. Valtioneuvosto (2006) on asettanut tavoitteeksi pysäyttää Suomen luonnon monimuotoisuuden väheneminen vuoteen 2010 mennessä...no, kalenteria seuraavat ihmiset tietävät vuoden 2010 ensivuodeksi eikä lajiston tila näytä paremmalta kuin vuonna 2006. Asian nostamista keskusteluun siis tarvitaan; kaikista tavoitteista näin pahasti lipsuminen kun on paitsi noloa myös äärimmäisen vastuutonta toimintaa kaikilta niiltä instansseilta, jotka tähän asiaan voivat millään tavalla vaikuttaa.